sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

4 Ever Me

Muistan lapsuudesta sirkusteltan tunnelman. Tiedän, että olen käynyt kerran sirkuksessa ennen kouluikää ja toisen kerran alakoululaisena. Näiden kahden kerran jälkeen on ollut pitkä tauko. Viime vuosina olen kuitenkin käynyt monena kesänä Sirkus Finlandiassa. 


 Tänään suuntasin Taidekoulu Estradille katsomaan sirkusta, 4 Ever Me -esitystä. Estradin sirkusesityksissä pyrin käymään aina kun mahdollista. Viimeksi olin myöhässä ja kaikki esitykset oli täynnä. Tänään oli viimeinen esitys ja onneksi sain lipun vielä, varasin eilen illalla. Taas oli ilo seurata aivan loistavaa esitystä. Kokonaisuus oli hieno, teema oli loistava, esiintyjät taitavia. Esitys oli myöskin pitkä, väliaikoineen 1 h 45 min. eli koko rahalla kunnon kulttuurielämys.


 On hienoa, että täällä meillä on nuorille oma taidekoulu jossa sirkuksen lisäksi pystyy opiskelemaan nuorisoteatterissa ja bändikoulussa. Kaikkein parasta on se, että vaikka pääosin opiskelijat ovat nuoria löytyy jotain myöskin aikuisille. Itse olen viettänyt ihania iltoja aikuisten sirkusryhmässä. Pikku-ukon syntymä tosin katkaisi minun sirkusteluni hetkeksi. Haaveissa kuitenkin siintelee ensi syksy ja mahdollisesti taas sirkustelun jatkaminen. Sitä ennen tosin on testattava kestääkö nilkka. Se kun sanoin poks eräällä hyppy-loikka-kierre-pomppu sarjalla.


1 kommentti: