torstai 31. maaliskuuta 2016

Vuosi ilman uusia vaatteita, helmi- ja maaliskuu


Kuten jo aikaisemmin olen kertonut, osallistuin tänä vuonna haasteeseen Vuosi ilman uusia vaatteita. No, tilannekatsausta helmi-maaliskuulta: helmikuussa pidin me&i-vaatekutsut. Tilasin itselleni housut ja emännänlahjana sain paidan. Muita vaateostoksia taikka kenkäostoksia en ole tehnyt. Myöskään kankaita en ole ostanut. Itselle en myöskään ole ommellut mitään mutta alushousujen kaavaa mallailin josko tilkuista alkaisi hankkiutumaan eroon. Lapsille olen ommellut muutamia käyttövaatteita niistä kankaista joita on kaapista löytynyt. Pojalle tein minios-paidan ja parit pipot synttärilahjajemmaan.

Ostettuja vaatteita
Tammikuu: -
Helmikuu: housut
Maaliskuu: -

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Tyttärelle vaatetta






Pikku-mimmi meinaa kasvaa vaatteistaan ulos ja kaikissa mekoissa alkaa hihat olemaan liian lyhyet. Ompelin sitten pari uutta mekkoa ja muutamasta jämäpalasta sai tehtyä paitoja. Vielä ei kuitenkaan kumpikaan mekko ole aamulla kelvannut päälle joten odotellaan muiden likaantumista, josko ne sitten alkaisivat kelvata. Nämä on ihan nopeita perusompeluksia arkikäyttöön. Muuhun ei nyt meinaa aika riittää.