lauantai 27. marraskuuta 2010

ÖDT Joululahjakirja

Jouluna on kiva antaa lahjaksi jotain itse tehtyä ja niin Nita koira päätyi aiheeksi BIA-kirjaseen. Kuvat ovat Nitan pentuvuodelta ja talviaiheisia joten jouluaiheiset paperit kävivät työhön mainiosti. Musta-pinkki linja säilyy koko kirjasen läpi.

Suunnitelmissa ÖDT työksi oli jotain aivan muuta mutta kun inspiraatio iskeen johonkin ihan toisenlaiseen juttuun niin suuntaa on muutettava. Olen tyytyväinen tähän pieneen kirjaseen, toivottavasti saajakin.






Materiaalit Ökömököstä:
DCWV the Christmas multistack 6x6 lehtiön papereita
Dovecraft Funky Brads Rose Tinted Christmas

Omat materiaalit:
musta kartonki
nauhoja
Dymo
tarrakirjaimia
kukkasia ja helmiä

perjantai 26. marraskuuta 2010

Lintunen

Kiirettä pitelee töiden suhteen. Pieniä askartelujakin on syntynyt mutta katsotaan milloin ne tänne asti päätyvät. Onneksi ensi viikolla alkaa helpottamaan kiireet. Joulukortteja olen aloitellut mutta mikään ei tunnu oikein nyt omalta ja teen eri versioita tuumaillen mikä olisi mieleisin.

Kummitytön pikkusisko juhli synttäreitään. Paikalle en päässyt mutta lahjan kävin viemässä jälkeenpäin. Tällaisen linnun ompelin testinä ja pistin paketin mukaan.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Tossupussit

Luokkani oppilailla on sisäriekkumisia varten tossut. Luokkani ja sali sijaitsevat eri rakennuksissa. Tossuja täytyy siis raahata talojen välillä. Oppilaat on myös jaettu kahteen ryhmään parissa aineessa joten tossupussejakin tein kaksi, metsätontuille ja tallitontuille omansa. Kirjoin tunnukset pusseihin jotta erottuvat muutenkin kuin väriensä puolesta. Näissä pitäisi nyt tossujen kulkea, eivätkä joudu hukkaan.



maanantai 1. marraskuuta 2010

Tontut

Tonttupajassa syntyi neljä tonttu. Jos oikein tarkkaan katsot, saatat huomata, että matikkatontuthan ne siinä. Plussatontulla on säkki jonne kerätä aarteita, paikattukin oikein ettei mitään katoa. Miinustontun säkissä taasen on reikä ja aina katoaa tavaraa. Jakajatonttu järjestää aina tavarat yhtä suuriin ryhmiin ja hänen virkatakissaan on kaksi isoa nappia. Kertojatonttu taasen hyppelee aina tasaisin välimatkoin kiveltä toiselle. Nämä tontut muuten asuvat matikkamaan linnassa jossa on neljä erilaista tornia, jokaisella omansa. Meillä taitaa olla meneillään matematiikan jakso :)