Ystäväni sai juuri ennen pääsiäistä pienen pojan. Toiselle puolelle Suomea matkasi heti pääsiäisen jälkeen pieni paketti. Kortin tein p*skarteluhaasteen mukaan mutta eipä ehtinyt mukaan haasteen arvontaan tällä kertaa. Nuken olen tehnyt jo viime kesänä.
maanantai 16. huhtikuuta 2012
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Koira ja nalle
Viime aikoina ei ole tullut paljoakaan tehtyä käsitöitä tai askarteluja. Keväisin kuitenkin aina iskee jonkinlainen kaapien siivousinto ja toisaalta nyt on siivottu kaappeja, jotta on saatu tilaa mihin piilottaa lapselta tavaroita, poikanen kun on alkanut liikkumaan ja tutkailemaan joka paikkaa. Löytyi sitten se keskeneräisten töiden pino jota olen nyt alkanut hiljalleen pienentämään. Ensimmäisenä kasailin nämä Tone Finnangerin kirjoista tutut hahmot. Osaset oli ommeltu jo mutta täyttö ja kasaaminen yksityiskohtineen puuttuivat. Nallen vaatteetkin oli jo valmiina. Nopsakkaan nämä kaksi kaverusta sitten valmistuivatkin. Päätyivät laatikkoon josta aina etsitään pikalahjoja tarpeen tullen.
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Mikki-paita
Joskus kuutisen vuotta sitten minulla oli Mikki-paita. Sabluunat oli vielä tallessa ja kangasvärit oli nyt vielä lähettyvillä sekä vanha paita niin tänään sain aikaiseksi tehdä oppilaille yhden mallipaidan. En muista olinko siihen edelliseen tehnyt vielä kangastussilla nuo Mikin rajat vai en. Tuumailin, että toimiihan tuo ilmankin rajoja.
torstai 12. huhtikuuta 2012
IS 2012
Olin innoissani ensimmäisten joukossa ilmottautumassa Intohimona Scräppäykseen. Kun tapahtuman ajankohta alkoi lähentymään, ei tapahtuma enää saanutkaan minua hullaantumaan. Kauppiaat ja mahdollisuus scräpätä seurassa sekä tietenkin tapahtumien paras anti eli toiset ihmiset jotka puhuvat samaa kieltä eivät enää tuntuneet jotenkin tärkeältä. Mietin, että kohta täytyy alkaa miettimään mitä meinaan pakata ja ottaa mukaan. Asia rupesi lähinnä ahdistamaan. Pari päivää sitten peruin huonevaraukseni. Edeltävänä päivänä olin ollut taas migreenin kourissa kuten hyvin monena muunakin päivänä viime kuukauden aikana. Nyt on paljon kevyempi olo. Harmittaa vähän kuitenkin, olisihan se kiva mutta matkakin on pitkä. Inhottaa, että migreeni hallitsee tällä hetkellä elämääni aivan liikaa.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Hevostelua
Olen harrastanut hevostelua jo yli 20 vuotta. Se on pitkä aika. Alkuun päästiin ratsastuskoulun jokaviikkoisella tunnilla, nykyään rahapussia verottaa oma hevonen, jolla en edes ratsasta kuin muutamia kertoja vuodessa.
Nyt olen taas alkamassa pääsemään vauhtiin ratsastelujen kanssa raskauden jälkeen. Viime viikolla jopa matkustin oman hevosen selässä. Viime kerrasta olikin ehtinyt kulua yli vuosi. Hevonen on puoliksi minun ja siskoni. Pääasiassa siskoni hoitaa isovaaleen liikuttamisen. Minä taasen keikun pienemmän ruskean selässä jonka omistaa tätini. Koska isovaalee on hieman liian iso ja kömpelö sekä hidas ei hänen kyyti ole oikein mieleeni. Tädin ruskea taas on korkeasta iästä huolimatta varsin vauhdikas ja reipas. Enemmän minun tyyliseni.
Lenkeillä on myös useasti mukana tuo pienivaalea. Melko rasittava tapaus koiraksi.
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Siivouspäivä
Puhdas koti on ihana juttu. Meillä vaan ollaan kovin laiskoja siivoamaan. Viikot vaan vierii ja luovutusikäisiä villakoiria on jatkuvasti. Tavarat meillä kyllä pidetään suurimmaksi osaksi paikoillaan ja lähes kaikella onkin paikkansa kaapissa mutta imuroiminen ja lattioiden pesu on vaan niin vaivalloista. Koriste-esineet ja kaikki mahdollinen ylimääräinen on laitettu kaappeihin ovien taakse koska en jaksa pyyhkiä pölyjä sitä tahtia kun sitä pinnoille laskeutuu. Eteisessä meillä on kivat isot lasiovet. Jep, laskeuduppa kerran koiran ja lapsen tasolle niin esiin on kaivettava rätti.
Tänään meillä siivottiin porukalla. Eikä siihen sitten kovinkaan kauan mennyt edes. Nyt on kiva olla puhtaassa kodissa ja sängyssäkin on puhtaat lakanat. Pyykit on kuivumassa ja ensimmäisen koneellisen pyykit jo viikattuna kaapissa (rakastan taloyhtiön kuivaushuonetta). Luottokamoja meidän siivouksessa on imurin ja mopin lisäksi Bilteman auton lasipintojen siivoukseen tarkoitetut liinat. Niillä saa hinkattua kuraläiskät kätevästi niin niistä eteisen lasiovista kuin vessan peilikaapistakin. Toinen, ehkä maailman paras siivousapuri on Swifferin magic eraser sienet. Niillä lähtee puhtaaksi mikä vaan, nopeasti ja helposti. Rakastan!
Seuraavan kerran meillä imuroidaan kun joku muistaa ostaa uusia pölypusseja imuriin, siihen voi tovi vierähtää.
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Virpoi varvpoi vaan
Vuosi vuodelta enemmän minua ärsyttää pääsiäinen tai itseasiassa palmusunnuntai. Juttuhan on nimittäin niin, että en siedä niitä pieniä noita tai ylipäätänsä noidaksi pukeutuneita virpojia. Virpojat otan kyllä vastaan, ei oo kyllä näkynyt mutta yksikään noita-asuinen ei saisi tästä talosta yhtään palkkaa. Koska noidat ei virvo.
Olen todella jumissa joihinkin perinteisiin ja tämä virpominen on yksi niistä. Ennen vanhaan virpomalla toivotettiin hyvää onnea talon emännälle joka sitten ajoi keväällä eläimet virpomavitsalla laitumelle. Noidat taasen lentelivät yöllä ja aiheuttivat harmia talon eläimille. Navetan ovet laitettiin visusti säppiin ja oven yläpuolelle tehtiin risti.
Niin, ne palkatkinhan saa vasta sitten viikon päästä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)