tiistai 11. syyskuuta 2012

Me&I kutsut

Sunnuntaina kutsuiltiin Me&I lasten- ja naistenvaatteiden merkeissä. Tietenkin olin jo ennalta katsellut mallistoa netistä. Suosikkini vaihtuivat kutsujen aikana täysin. Alkujaan tykästyin liikennepaitaan ja pipoon lapselle ja siilit näyttivät minusta tyhmiltä. Pääsyin kuitenkin tilaamaan pojalle siilibodyn ja oranssit housut. Olisin myös tahtonut tilata jumsuitin mutta meidän koko oli päässyt loppumaan samoin kuin pöllöpipossakin oli pienin koko loppu. Joudun ne kyllä varmasti tässä vielä tilaamaan kun tehtaalta tulee uusi erä.

Itselleni en löytänyt mitään varsinaista suosikkia ensikatsomalta. Sovittelin monia vaatteita ja päädyin tilaamaan kovasti kehutut farkut. Olivat ihanan pehmeät päällä. En olisi ikinä uskonut, että tilaan vaaleanpunaisen mekon mutta kun sovitin geisha kuvalla olevaa mekkoa näytti se juuri sopivalta töissä pidettäväksi. Tokihan ostoskoriin päätyivät myös yogahousut. Ne vaan ovat malliltaan niin hyvät ja ihanat päällä.


En hirveästi tykkää shoppailusta ja nykyään käynkin kaupoissa vain kun on pakko. Tykkään meandin vaatteista koska ne ovat värikkäitä ja hyvälaatuisia. Muutamat hieman kalliimmat ja paremmat vaatteet on aina hyvä olla kaapissa. Näitä on helpo tilata ja paketti tulee nopeasti. 

Onkos tänne blogiin eksynyt lukijoiksi muita meandi faneja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti