perjantai 6. joulukuuta 2013
Pojalle avaruusvaatetta
Vuosikausia olen haaveillut omasta saumurista. Monesti olen jo meinannut ostaa mutta aina se on jäänyt. Viime kesänä taas innostuin tutkimaan saumureita ja alkusyksystä päädyin tekemään saumuritilauksen Karnaluksiin Viroon. Päädyin Berninan 800DL malliin. Toimitus oli nopea ja samalla otin sitten 3 settiä lankojakin. Kone oli valmiiksi langoitettu ja katsottu, että kaikki toimii. Ja toimiihan se, kuin unelma. Mitään ongelmia ei ole ollut, ainut ongelma on ajanpuute. Syksyn aikana olen kuitenkin ehtinyt sentään itselle tekemään yhden tunikan, aloittelemaan takkiprojektia (valmistuminen joskus hamassa tulevaisuudessa) sekä ompelemaan lapselle yhden setin eli avaruuspaita ja housut. Kun pesin trikoita niin itse valikoi tuon avaruuskankaan narulta joten se päätyi ensiksi ompeluun. Nyt sitten himottaisi se peitetikkikoneen hankinta mutta jos samalla aikataululla mennään kuin saumurin kanssa niin katsotaan sitä sitten joskus 10 vuoden päästä.
tiistai 3. joulukuuta 2013
Kauppakassi
Oltiin yhtenä iltana mummolassa lapsen kanssa. Siellä meillä on äitini kanssa ompeluhuone, kotona minulla ei ole enää mitään ompelutarvikkeita vaan kaikki löytyvät nykyään vanhemmiltani. Koska nykyään meillä on kauppakassit aina joko väärässä autossa tai unohtuvat aamulla kotiin kun menen yleensä kauppaan suoraan töistä niin piti väsätä yksi kassi lisää. Kaivelin laatikosta jämäpalasen ikeasta ostettua kangasta josta olen aikaisemmin ommellut essun. Sitä oli juuri sopivasti tuollaiseen keskikokoiseen kassiin kun käy maitotäydennystä hakemassa. Kahvat vain piti leikata toisesta jämästä. Välillä on kiva tehdä jotain nopeaa joka valmistuu yhdessä illassa. Siellä kun majailee eräs takkiprojekti joka tuskin päivänvaloa näkee kovinkaan pian, menee nimittäin hermo aina kun alkaa tekemään ja saan aina yhden sauman tehtyä silloin ja tällöin.
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Pöllölapaset
Ensimmäisen kerran törmäsin näihin pöllölapasiin Spatzin blogissa. Ohjehan piti sitten etsiä ja tuli sitten tämän myötä ostettua ensimmäinen englanninkielinen ohje. Eli pöllölapasiin ohje, Horatio and Oren, on ostettavissa Ravelrysta.
Aloitin neulomaan lapasia alkukesästä ja toisen sainkin valmiiksi päätyen purkamaan koko lapasen. Värivalinnat eivät olleet sopivat joten uudestaan uudella yhdistelmällä. Langan nimeä en enää muista mutta pehmoista merinoa siinä ainakin on. Langat ostin Pyöröpuikosta.
Projektihan tietenkin vähän venähti, homma kun ei ole ihan sitä "neulon tässä samalla kun lapsi leikkii" tyylistä ja iltaisin ei enää jaksanut. Melko nopeasti noita kuitenkin neuloi kun vauhtiin pääsi, kaaviota vain piti seurata tarkasti ja tulihan sitä useampaan otteeseen purettua. Syyslomalla kun istuin laboratoriossa parisen tuntia sokerirasituskokeessa niin oli hyvin aikaa neuloa. Illalla vielä kävin Pyöröpuikon silmukkapajassa niin viimein nämäkin sitten valmistui. Varsin kivat tuli mutta nyt onkin sitten pipon vuoro, ei nimittäin ole kaapissa yhtään lapasiin mätsäävää pipoa.
lauantai 23. marraskuuta 2013
Onnittelukortti
Syysloman tietämillä tuli tehtyä yksi onnittelukortti siskoni pyynnöstä. Hänellä oli tarvetta kortille joka oli menossa 60 vuotta täyttävälle miehelle, piti olla myös hevosaiheinen joten tuollainen vihertävä kortti sitten syntyi. Samalla syntyi taas pieni kipinä korttejen tekemiseen joten kerrankin on vähän intoa väsäillä joulukortteja, työn alla ovat tuossa pöydän toisella puolella.
maanantai 18. marraskuuta 2013
Messuilla ja lahjakorttien väsäystä
Tänä vuonna päätin lähteä käymään Tampereella käsityömessuilla. Viime kerrasta onkin vierähtänyt aikaa, ehkäpä jotain 5-6 vuotta. Tuntui, että tarjontaa oli paljon enemmän kuin mitä edelliseltä kerralta muistan. Päivä oli melko rankka matkoineen, lähtö aamulla aikaisin ja illalla myöhään kotona. Paikan päälle kun saavuttiin niin ihmisiä oli aivan valtavasti ja oikein mihinkään pöytään ei mahtunut ostoksia tekemään tai katselemaan tarjontaa. Onneksi kuitenkin iltapäivällä oli sitten jo väljempää. Ostokseni jäi hyvin pieniksi. Succaplokilta ostin tuon pöllö puikkomittarin jota olen jo useaan kertaan meinannut ostaa. Teippitarhalta vähän teippejä ja Decorettesta sitten lumihiutalelävistin ja sabluuna.
Sunnuntaina oli sovittu, että askarrellaan siskon kanssa lahajokrtteja hänen firmalleen. Olin jo aikaisemmin aloitellut ja kaivellut valmiiksi väritettyjä leimakuvia esille sekä valkkaillut korttipohjia sekä papereita. Ihan hyvä satsi saatiin tehtyä, reilut 40 korttia joten riittänee taas pitkälle ensi vuoteen. Huomenna koitetaan sitten tehdä joulukortteja. Onkin vähän tuo korttien tekeminen jäänyt tässä mutta josko sitä kohta olisi aikaa aina muutama kortti väsätä, vaikka joululomalla.
Tunnisteet:
askartelu,
kortit,
ostokset,
paperiaskartelu,
tapahtumat
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Huh, huh
Blogi on elänyt hiljaiseloa tässä muutaman kuukauden. Muuton jälkeen ei ole oikein ollut aikaa päivitellä kun työtkin alkoivat ja arki menee sellaisella vauhdilla ettei enää illalla jaksa konetta availla. Kotiuduttu kuitenkin on, vaatekutsujankin pidetty, töissä käyty ja pihaakin jo laiteltu. Käsitöitäkin on valmistunut sekä Project Life alkaa kohta olemaan aivan ajantasalla. Olin jäljessä tuossa varmaan kymmenisen viikkoa. Kyllä tämä tästä hiljalleen ja blogikin ehkä alkaa taas päivittymään.
Buzzador Vileda kamppis
Pääsin mukaan Buzzadoroimaan Viledan erilaisia liinoja. Paketti tuli viime viikolla ja nyt olenkin jo joitain ehtinyt testaamaan.
Padi liina toimii hyvin. Olen älyttömän laista pyyhkimään tabletia ja se onkin täynnä sormenjälkiä joten jospa sitä nyt koittaisi vähän useammin putsata sitäkin. Laitoinkin liinan sellaiseen paikkaan että muistaisi useammin, padin laturin viereen. Myös bath liinaa kokeiltiin kun perjantaina vähän siivoiltiin pojan kanssa. Ihan ok tuote. Sama hommahan on ennen hoitunut milloin milläkin liinalla mutta vaikutti ihan pätevältä tuokin. Mies testaili keittiöliinaa mutta ei ollut ihan vakuuttunut siitä vielä. Itse en ole vielä sitä kokeillut. Tänään myös pestiin pari ikkunaa kun alkoi lasien välissä oleva harmaus häiritä. Ikkunat kun on muuton yhteydessä pesty vain sisäpuolelta ja osa ulkoapäin mutta ei välejä. Ikkunaliina oli ihan pätevä ja kirkasta tuli. Ikkunoiden pesu tapahtuu meillä milloin milläkin välineillä.
*Buzzadorina saan ilmaiseksi näytetuotteita käyttööni ja olen velvollinen kertomaan niistä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)