Kesäaika asettaa ihan omat haasteensa kun pitäisi yhdistää kivasti pukeutuminen ja imettäminen. Muutamia ihan kotikäyttö imetyspaitoja ompelin jo ennen tytön syntymää mutta ne on todellakin sarjaa "käytetään vain kotona". Tarvetta oli kuitenkin imetysvaatteelle joka päällä voisi mennä myös ulko-ovesta pihalle, ehkä myös vähän kauemmaksikin. Ensimmäinen kokeilu oli mustasta trikoosta tunika taskuilla. Helmaan laitoin vielä pitsiä. Ihan käyttökelpoinen siitä tuli, musta kun on aina sellainen luottovalinta. Toiseen mekkoon löytyi Eurokankaan palalaarista raitakangasta. Tähän halusin kokeilla tuollaista isoa taskua eteen ja pääntielle vähän tuollaista ruttukaulusta. Tätä on tullutkin pidettyä lämpiminä päivinä. Molemmissa malleissa on imetystä varten luukku vaakasessa ja resori tuossa rintojen alla.
torstai 12. kesäkuuta 2014
Raitaa palalaarista

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti