keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Buzzador, Shredded Wheat


Pitkästä aikaa pääsin mukaan Buzzador kampanjaan. Buzzadorina saan siis testiini erilaisia tuotteita ilmaiseksi ja olen velvollinen niistä kertomaan. Tällä kertaa meille tuli Nestlen Shredded Wheat aamiaismuroja. Ensinnäkin laatikko oli erinomainen legopalikoiden säilytykseen :)


Itse en ole oikein koskaan syönyt muroja. Muistan, että lapsuudessa muroja ostettiin lähinnä riisisuklaan tekemiseen ja aamiaispöytään asti niitä ei ole koskaan tullut. 11 vuotiaana ollessani lastenleirillä El Salvadorissa muista siellä kaupassa olleet valtaisat murohyllyt. Etenkin mieleen on jäänyt murot, jossa oli pieniä vaahtokarkkeja seassa.




Mies ja lapsi ottivat kuitenkin murot testiin ja kyllä minä niitä itsekin muutaman maistoin. Nyt on siis muutamana aamuna meillä tarjoiltu näitä muroja maidon kanssa ja tänään on paketti tyhjä. Lapsi söi muroja kyllä mutta ei näistä ainakaan hänen herkkua tainnut tulla. Mies nyt syö mitä vain joten kauppansa tekivät. Tuskin kuitenkaan nämä vakituiseen meidän kaappiin tietänsä löytävät mutta mukavaa vaihteluahan nämä ovat ja tällaisia voisi harkita mökille ostettavaksi.


Muroja tuli yhteensä kaksi pakettia ja toisen annoin siskolleni kokeiltavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti