perjantai 1. maaliskuuta 2013

Värikäs kevät


Toppahaalari jota olemme koko talven käyttäneet alkoi käymään pieneksi. Poika ei päässyt enää itse nousemaan ylös kun muksahti ulkona, kirrasi sen verran selästä. Kevääksi olin ostanut KappAhlin Kaxs merkkisen haalarin. Kaivettiin se nyt esiin. Hitusen tämä taasen on iso mutta tällä mennään. Pari kohtaa tuossa haalarissa kuitenkin hieman ärsyttää. Ensimmäinen on kaulus. Se on kova ja korkea, joten se painaa ikävästi leukaan tällä hetkellä, ongelmahan poistuu toki kun käyttäjä kasvaa. Toinen on hihat. Ne ovat melko kapeat ja hihansuissa on se sellaiset lumilukot. Kun rukkaset pukee haalarin päälle on hankala saada pienet sormet sinne rukkasiin asti. Kun rukkaset pukee hihan alle on se melkoista tunkemista, että ne rukkaset saa sieltä lumilukkojen alta tulemaan. Tässä tapauksessa kun rukkaset pukee alle niin hihat tuntuvat kovin kapeilta. Näin olen kuitenkin pääsääntöisesti pukenut koska silloin rukkaset on paremmin kädessä ja pystyy paremmin tarttumaan leluihin. Puku on ihanan värikäs mutta nämä pari puutetta tekee sen, että ehkäpä seuraava toppapuku tulee olemaan jotain muuta merkkiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti