maanantai 25. kesäkuuta 2012

Pakettia pukkasi



Olin ihan unohtanut odotella paketti salaiselta blogimutsilta. Ainoastaan stressasin oman paketin lähettämistä joka ei vaan jostain syystä kulkeudu sinne postiin asti. No, sekin on viimein saatettu matkaan. Aamupäivällä kun olin kampaajalla (viime kerrasta onkin vierähtänyt reilu puolisen vuotta ainakin) oli postipoika soitellut ovikelloa ja jättänyt maatuskateipein teipatun paketin. 


Kaikkea kivaa oli taas keksitty sujauttaa käärön sisään. Jep, muumikassi osui ja upposi. Tämän mutsin kaapista kun löytyy lähes kaikki muumimukit ja vähän muutakin muumitarpeistoa. Yhden mukin on kyllä lapsi jo rikkonutkin joten täytyy täydentää kaappia tässä. Kassi pääsi jo käyttöönkin koska oli passelin kokoinen. Eilen etsin hiekkaleluille kassia ja tämä oli kuin tehty juuri hiekkikselle. Suklaan söin heti, kuvassa on pelkkä kääre, nams. Heijastin laitettiin odottamaan syksyn pimeitä. Rasvatuubit oli taattua laatua, Dermosilia täällä käytetään ja näistä osa onkin kätevä viedä mökille. Kasvonaamiollekin oli tarvetta ja testattu on, ihanan tuntuiseksi tuli iho. Kiitoksia siis jälleen!


Salainen blogimutsi tilasi minulle myös Vauva-lehden näytenumeron. Sekin on tullut jo perille ja luettukin kannesta kanteen, kiitoksia siitäkin.

2 kommenttia:

  1. Aika hauskaa! Ensimmäisen paketin kohdalla jo mietin, että tässä joukossa ei montaa ole, joka olisi voinut lukea blogia ennen lapsia :D

    Taidettiiko molemmat toisen paketin kohdalla epäillä oikein :)

    Tosi kivaa kesää teille!

    VastaaPoista
  2. Ainii, kiitos kaikista paketeista, tästä viimeisestäkin :)

    VastaaPoista