torstai 15. joulukuuta 2011

Project Life 2012

Syksyllä esittelin kaverille tämän vuoden Project Life albumiani. Hän innostui asiasta ja niin sitä alettiin odottamaan milloin päästään tilaamaan. Lippulappuset ja muovitaskut olivat myynnissä jo lokakuun paikkeilla mutta kansioita odotettiin marraskuun lopuille. Nämä ihanuudet olivat myynnissä vain Amerikan Amazonissa joten tilasimme tuotteet välivaraston kautta koska malttamattomina emme jääneet odottelemaan milloinka olisivat Euroopan puolelle tulleet myyntiin. Kiitokset vielä kerran kaverini miehelle joka koko homman hoiti.

Eilen sitten paketti saapui ja voi sitä hypistelyä. Vuoden 2011 kansio on minulla totetutettu aika orjallisesti. Jokaiselta päivältä on teksti, kuvat kyseiseltä viikolta, melko orjallisesti myös yksi jokaiselta päivältä monella aukeamalla. Ensi vuonna ajattelin toteuttaa kansion hieman erilailla, en niin orjallisesti päivittäin vaan enemmänkin viikoittain. Laittaa enemmän kuvia ja yksi teksti saattaa käsittää koko viikon tai muutamia tekstejä kyseiseltä viikolta. Muovitaskuja oli nyt valittavana paljon erilaisia ja otinkin useampaa mallia joten kiva nähdä miten osaan niitä käyttää. Olenkin tässä vähän miettinyt miten aina aukeamaa suunnittelisin ja tekisin aina vaikka sunnuntaina kyseisen viikon kansioon. No, se nähdään sitten alkuvuonna miten homma lähtee liikkeelle.




6 kommenttia:

  1. Mä odottelen malttamattomana, että uudet värit tulis tilattaviksi. Tosin Amazonin kautta systeemi vaikuttaa kauheen hankalalta...

    VastaaPoista
  2. On ukkoa kiitelty, en kyllä olisi itse osannut tuolta tilata. Pääasia että saatiin ne nyt ajoissa :). En miekään malttanut olla jo laittelematta muutamaa ensimmäistä viikkoa valmiiksi, muutan sitten tilanteen mukaan tarvittaessa. OLI PAKKO päästä aloittamaan ;)

    VastaaPoista
  3. Mullaki on tämä vuosi tehty samalla systeemillä. Jokaiselta päivältä on tekstia, vaikkei mitään mainittavaa edes tapahtunut ja kuvia sitten satunnaisesti siltä viikolta. Seuraavan kerran kun projektiin ryhdyn, niin luultavasti käytän vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia.

    VastaaPoista
  4. Hei! Tilasitko oman project lifesi siis amazon.comista? Olin tilaamassa omia project life tuotteita, mutta se ilmoittaakin, että haluamiani tuotteita ei voi toimittaa laittamaani osoitteeseen.. Oliko sinun project life tuotteet että "shipped from beggy higgins".. Voitko antaa apuja tilaamiseen? Haluaisin niin kovasti tilata sieltä project lifen.. T: Veera

    VastaaPoista
  5. Hei Veera
    PL on tilattu juuri tuolta amazon.comista. Ne on tilattu välivaraston kautta. Tilausta hoiti kaverini mies joten en osaa valitettavasti sinua oikein auttaa.

    Sini

    VastaaPoista
  6. Selvä! Kiitos kuitenkin! :)
    T: Veera

    VastaaPoista