keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Akryylialbumi

Intohimona Scräppäys tapahtumassa osallistuin lauantaina Heinikan akryylialbumi pajaan. Päädyin valitsemaan albumiin sekalaisen joukon erilaisia kukkakuvia viime kesältä. Heinin omista albumeista sai kivasti vinkkiä ja kokeilinkin alkoholimusteita sekä leimaamista. Käytin Basic Greyn Origins sarjan papereita, sen vähän mitä tarvitsin. Yhden albumin sivun käytin Cuttlebugin läpi, kokokuviointikansion välissä ja värjäsin vielä musteella. Ei ollut koskaan tullut mieleen että voisi noita akryylisivuja kohokuvioidakin. Eniten kuitenkin tykästyin leimaamiseen ja sopivaa mustettakin on nyt ostettu. Pajassa en albumia saanut valmiiksi asti mutta valmistui lauantai-illan aikana. Taisi muutama muukin saada albuminsa valmiiksi, ainakin Napsuliini.



1 kommentti:

  1. Teidän albumeista jäi hyvin mieleen tuo leimailu <3 Pitää itsekin kokeilla, kunhan löytyy sopivaa mustetta

    VastaaPoista