perjantai 26. lokakuuta 2012
Huono ostos
Sukkalaatikko alkoi olemaan tyhjä kun niin moniin sukkiin oli tullut reikiä ja päätyivät roskikseen. Lindexiltä hain uusia paketillisen. Aamulla jalkaan laitetut ja jo iltapäivällä rikki. Ja tänään olen lähinnä vain istunut, bussissa ja teatterissa. Varpaan kynnetkään ei ole pitkät. Olen aikaisemminkin pettynyt Lindexin sukkiin ja tästä lähin en niitä kyllä enää osta.
Koirien kalevala Kotkassa
Tänään lastattiin kaksi bussia täyteen oppilaita ja suunnattiin Kotkan kaupunginteatteriin katsomaan Koirien Kalevalaa. Aivan loistava esitys, todella hyvä. Esityksen suositusalaikäraja on 5-6 vuotta. Meitä oli matkassa 7-12 vuotiaita lapsia ja varmasti esitys upposi kaikkiin. Alle kouluikäisen kanssa en kyllä lähtisi tätä katsomaan, melko jännittäviä kohtauksia oli. Pikaisessa bussikyselyssä suosituin oli ehdottomasti Louhi ja roolisuoritus olikin aivan loistava. Esityksessä oli myös hauskoja pieniä juttuja aikuisille. Kannattaa siis käydä katsomassa jos sattuu olemaan Kotkassa.
maanantai 15. lokakuuta 2012
Syyslomalla täystyöllistetty
Tällä viikolla vietetään syyslomaa. Viikonloppuna mummo hoiti poikaa muutaman tunnin ajan ja muuten olemme olleet kaksistaan. Tänään oli ensimmäinen virallinen lomapäivä, olen jo valmis palaamaan takaisin töihin. Kahdenkymmenen kolmasluokkalaisen opettaminen päivisin on niin paljon helpompaa kuin yhden yksivuotiaan viihdekeskuksena toimiminen. Aamulla yhdeksän aikaan alkoi jo tuskastuttaa. Päivän aikana on tullut nostettua hattua useampaan kertaan kotiäideille. Hiton h*tossa te jaksatte?!? Jäljellä vielä 4 päivää + viikonloppu.
torstai 11. lokakuuta 2012
Askartelukirppis
Olen varannut pöydän askartelukirppikseltä. Kassi alkaa täyttyä ja mukaan lähtee ainakin useampi 12x12 kansio valmiille sivuille, paljon leimoja, koristeita, leikkureita, teippejä ym. Vielä ensi viikolla käyn kaappeja läpi. Kannattaa siis tulla penkomaan paikan päälle, toisen romu kun voi olla juuri sinun aarteesi!
maanantai 17. syyskuuta 2012
Keittiön nurkan leipomo
Meillä on ollut jo vuosia leipäkone. Saimme sen lahjaksi, ehkäpä jonain jouluna. Alkuun teimme usein mutta innostus hieman laantui kun asustin yksin miehen ollessa Kiinassa. Koneemme on OBH Nordican ja se pyöräyttää kelpo leivän kolmessa tunnissa. Olemme kokeilleet monia reseptikirjan ohjeita mutta nykyään teemme leivän ihan omasta päästä. Milloin tulee laitettua mitäkin jauhoa, lesettä tai siementä. Juustoleipä on yksi suosikeistani. Käytämme aina kuivahiivaa, helpompi mitata ja tasaisempi tulos. Eilen oli taas lämmintä leipää jonka mies otti mukaansa kun suuntasi taas kohti uutta työviikkoa.
Reilu vuosi sitten sattui hassu juttu leipäkoneen kanssa. Olin tehnyt leivän ja jättänyt sen jäähtymään. Astiassa oleva seikotin jää paistuessa leivän sisään joten pieni metalliosa oli siis edelleen leivässä. Illalla kun tulin raveista kotiin pitikin soitella synnärille lapsivesien takia ja laitoin vain leivän pussiin. Lapsihan syntyi siten aamuyöstä ja sairaalareissustamme tuli viikon mittainen. Leipä oli liian tiiviissä pussissa ja homehtui. Kun tulimme kotiin linkaisin koko leivän biojätteeseen. Tietenkään en muistanut koko sekoittajaa. Kun sitä sitten etsittiin muutaman viikon päästä niin tulipa mieleen että taisi mennä roskiin. Uusihan maksoi sitten ihan riittävästi kun sen maahantuojalta tilasin. Kun osa saapui hajosi itse kone. Ei käynnistynyt enää. Anoppi osti sitten joululahjaksi uuden samanmoisen.
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Villalanka porisemassa
Tästä on jo useita vuosi kun olen viimeksi osallistunut salaiseen neuleystävään. Lähes kaikki langatkin on kulutettu jo aikoja sitten mitä ystäviltä on saatu mutta kolme vyyhtiä oli vielä jäljellä. Kolme valkoista vyyhtiä ja kolme pussia Kool-Aid jauhetta on kiltisti odottanut aikaa parempaa lankalaatikossa. Etsin lankalaatikosta lankaa pieniä sukkia varten, jota ei löytynyt mutta nämä tarttuivat käteen. Eilen aamulla sitten keittelin lankoja ja värjäsin nämä karkkikerät. Melko makoisat tuoksut oli väreissä ja langat tuoksuu kyllä vieläkin vienosti karkille. Hauskalta näyttää kerällä värit, toivottavasti myös neulepintana.
torstai 13. syyskuuta 2012
Sateenkaaren väreissä
No nyt on varustauduttu myös kevättalveen. Prismasta katselin Lassien haalareita mutta päätinpä kuitenkin poiketa ennen lopullista ostopäätöstä paikalliseen Galleriaan. Sinne oli popsahtanut Popin myymälä. Kivan näköisiä vaatteita oli paljon ja myöskin talvihaalareita. Hinta kuitenkin laittoi huimaamaan vaikka laadusta olenkin kuullut vain kehuja. Kärryteltiin sitten vieressä olevaan Kappahlin ja ostettiin värikäs Kaxs haalari josta myöskin olen kuullut kehuja jotta kestäisi hyvin käyttöä. Hinta kun oli Popiin verrattuna puolet. Tähän haalariin on ihana yhdistää kaikenlaisia värejä. nyt houkuttaisi hankkia keltaiset rukkaset ja pipo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



