torstai 14. kesäkuuta 2012

Kuka siellä?

Sivun ainkeset ovat lojuneet pöydällä jo jokusen tovin ja viimeinen sain kiinnitettyä kaiken sivuun. Tuolla alla on teippiä ja gessoa levitelty. Piti kokeilla tuollasta vapaalla kädellä piirrettyä viivaa sivun reunoihin, toimii ihan kivasti vaikka olen aika kovasti sellainen viivoitintyyppi.



tiistai 12. kesäkuuta 2012

Luonto kukoistaa, kasvimaa ei

Omenapuissa on paljon kukkia, toivottavasti saadaan paljon sitten hyviä omenoitakin. Siskon pihalle pitäisi yksi omenapuu istuttaa, hevoset kun kaatoivat viime kesänä yhden puun. Tuli kuvailtua kukkasia viime viikolla. Joka kesäinen kukkienkuvaus hetki. Kasvimaalla ei vielä vihertänyt, paitsi persilja. Muutama rikkaruoho pilkisti mutta en jaksanut nyhtää irti. Perunat ja porkkanat sain maahan myöskin ja tänään on satanut joten toivotaan, että lähtisivät itämään. Perunoita odotan mielenkiinnolla, ensimmäistä kertaa kokeilen nimittäin sitä hommaa.





Jouluostoksilla sivu

Tämä sivu on ollut valmiina jo jokusen tovin mutta en ollut muistanut kuvata sitä. Hyllynpäällä jemmassa kun lojui. Taustalla on gessoa ja sitten sinne on myös embrossattu ja levitelty mustetta sekä suihketta. Paperit ja koristeet ja Sassafrassin isosta paketista syksyltä. Tunnelma ja otsikko eivät ihan kohtaa mutta joulun alla oli kyllä kovin syksyistä ja lämmintä.



maanantai 11. kesäkuuta 2012

Reissussa

Viime viikolla käytiin Helsingissä, tänään Kotkassa. Perjantainakin pääsisi taas Kotkaan. Muutenkin olemme kokoajan liikenteessä. Taloyhtiössämme nimittäin rempataan, tietenkin juuri meidän yläpuolella. Pitkin päivää piikkaavat lattiaa auki ja meteli on kova. Aina kun tullaan piipahtamaan kotia huoltotauolle niin melko pian meteli aina alkaa. Tietenkin aina kun on ruoka juuri valmistumassa. Viikonloppuna oli ihanaa olla kotona, ei tarvinnut miettiä milloin meteli alkaa. Toivottavasti saisivat rempan pian valmiiksi. Toisaalta me saatamme muuttaa piakkoin mökille, loppumetrit alkavat olla käsillä ja huomenna viedään jo jotain kalusteita. Tavoitteena on juhannussauna omalla mökillä.


 Nostan muuten hattua niille jotka jaksavat Helsingissä liikkua rattaiden kanssa. Minulle pari tuntia oli jo ihan tarpeeksi. Olisi pitänyt lähteä pelkällä repulla liikenteeseen.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Parvekepuutarha

Minulla on ollut taimia kasvamassa ja nyt oli aika pohti mihin ne lopullisesti päätyisivät. Alkuperäinen ajatus oli laittaa tomaatit ja muutkin siskon pihalle, navetan aurinkoiselle seinustalle kasvamaan. Päädyin kuitenkin ostamaan pari lötkösaavia ja siirtämään taimet parvekkeelle. Poikanen testasi ensin saaveja ja sitten täytettiin ne mullalla. Pajuista tein tukikehikon ja laittelin langoilla taimet pystyyn. Katsotaan saadaanko satoa.





Vanhempieni luona minulla on jo useampana kesänä ollut pieni kasvimaa. Monesti siellä on kasvanut hernettä, porkkanaa ja persiljaa. Viime vuoden persiljat jo olivat nostaneet päätänsä kun menin rikaruohoja kitkemään ja maata kääntämään. Nyt istutin ainoastaan hernettä, se kun on ehdottomasti kesän ykkösherkku. Pikkaisen reunaan kokeilen myös pinaattia.


Siskon pihalle rakennetaan ratsastuskenttää ja päältä piti kuoria kaikki mullat pois. Samalla saan sitten kentän laitaan vielä yhden kasvimaan. Sinne laitan ainakin porkkanaa ja ehkäpä jotain muutakin täytyy kokeilla.

On kätevää hajasijoittaa kasvimaat eri puolille, ei ahdista niin paljoa kitkeminen ja kasteluakin voi organisoida muille tahoille.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kesälaitumille

Hevoset päästetiin laitumelle keskiviikkona, oppilaat tänään. Kevätjuhla on taas suvivirsineen vietetty. Olipa muuten tänä vuonna hienoja esityksiä, ihan meinas tulla tippa linssiin. Huomenna huilataan ja maanantaina istutaan ruotimaan mennyttä vuotta ja katsomaan vähän jo ensi syksyyn. Eräs oppilas harmitteli eilen kesäloman pituuttaa, on kuulemma aivan liian pitkä =) Ensi viikolla tahtoisin saada luokkani ja käsityöluokan kuntoon syksyä varten. Voipi olla, että menee kyllä vielä seuraavankin viikon puolelle.



Majavaretkellä

Eilen pyöräiltiin katsomaan majavia. No ei me kyllä yhtään nähty mutta majavien kaatamia puita kyllä löytyi.