sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kotipuutarhurin viljelmät




Nämä taimikuvat ovat vapulta. Vein kasvihuoneeseen jo muutamia taimia mutta suurimman osan pidän vielä sisällä. Meidän kasvihuone on sen verran iso, että vaikka ovat harsojen sisällä niin pieniä paleltumia oli tapahtunut. Alkuviikosta sain kuitenkin pistorasian kasvariin joten nyt siellä voi pitää lämmitintä. Lämmitin on ajastimella säädetty ja puhaltelee yöllä aina pienissä pätkissä. Vielä en ole kuitenkaan ehtinyt taimia lisäilemään ja kurkkuja en taida vielä uskaltaa edes lämmittimen viereen kun ovat täällä sisällä niin mahtavasti jo kasvaneet etten tahdo niitä menettää.

Kasvimaata olen tässä rakennellut ja ensimmäiset siemenet ovat kasvamassa. Hernettä, porkkanaa, salaattia. Äitienpäivänä laitoin, katsotaan milloin nousevat kun oli tässä muutama kylmempi päivä. Krasseja pistin amppeleihin myös kasvamaan ja yksi amppelimansikka oli talvehtinut hyvin kukkapenkissä.

Kukkapenkit ovat tänä kesänä kovan myllerryksen alla. Yksi havupenkki on valmiina mutta iso kukkapenkki aivan kesken. Minun ei pitänyt tehdä niin isoa penkkiä mutta hups vain, projekti suurenikin ja nyt on heiluttu lapion varressa urakalla. Sain kaverilta jo muutamia perennoja ja ehkä muutaman käyn sitten ostamassa. Selvää suunnitelmaa ei vielä ole mutta katsotaan miksi penkki tulee muotoutumaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti