perjantai 3. huhtikuuta 2015

Virvon varvon






Meidän piti väsätä lasten kanssa virpomavitsat hyvissäa join koska olimme palmusunnuntaita edeltävän viikon Lapissa lomailemassa. Ukki oli laitettu vitsojen hakureissulle ja arvasihan sen, että oksia tulikin sitten melkoinen määrä. Ihan kaikki ei koristeltu enkä edes jaksanut koristeluvaihdeessa laskea kuinka monta niitä tarvitaan mutta kummasti niitä tuli melko sopiva määrä. Riitti isovanhemmillekin jokaiselle omansa. Koska jouduin jättämään vitsat ulos lomaviikon ajaksi oli osa koristeista vähän kärsinyt joten pientä paikkailua piti harrastaa vielä palmusunnuntai aamuna. Koristeina oli höyhenten lisäksi mummon tuomista Espanjan tuliaisista kierrätettyä silkkipaperia sekä washiteippiä joka on muuten todella näppärää vitsojen koristelussa.

Lapsi sai hurjasti palkkoja mutta meille ei eksynyt yhtään virpojaa joten varatut suklaat odottavat nyt syöjiä. Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille tänne blogiin eksyville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti