perjantai 27. heinäkuuta 2012

AC:n korvauspaketti

Harmittelin kun eräs AC:n kirjainarkki oli leikattu vinoon, osa ehkä muistaakin tämän. Otin sitten valmistajaan yhteyttä ja lähetin ohjeiden mukaan viallisen arkin heille. Sähköpostissa jo kerrottiin, että tuote tullaan korvamaan mutta aikaa se voi viedä. Olin jo ihan unohtanut koko asian kunnes viime perjantaina oli DHL:n kuskin lappu ovella, että pakettia olisi. Maanantaina nämä sitten tulivat, aika kiva korvaus yhdestä vieallisesta arkista. Kaksi pussillista tuotteita. Molemmissa paljon kirjaimia, papereita ja muita koristeita, toisessa leimojakin. Toisesta pussista löytyi kirjainarkki joka myöskin oli leikattu vinoon joten olkaahan tarkkoina kun ostatte AC:n kirjaimia, että saatte suorassa olevia tai sitten miun kohdalle vaan osuu ne vinot maanantaikappaleet.



1 kommentti:

  1. Hienoa, että viitsivät korvata viallisen tuotteen ja vielä monin kerroin =)

    Harmittavaa vaan että "maanantai"-kappaleet pääsee kuluttajalle asti. Luulisi noinkin isolla firmalla olevan laadun tarkastus kunnossa. Yksittäiset paketit ymmärtää, mutta että sulle osuu jo toinen =)

    Noita ei vaan aina pysty tarkistaan, kun toinen arkki on usein piilossa ensimmäisen alla.

    VastaaPoista