torstai 12. huhtikuuta 2012

IS 2012

Olin innoissani ensimmäisten joukossa ilmottautumassa Intohimona Scräppäykseen. Kun tapahtuman ajankohta alkoi lähentymään, ei tapahtuma enää saanutkaan minua hullaantumaan. Kauppiaat ja mahdollisuus scräpätä seurassa sekä tietenkin tapahtumien paras anti eli toiset ihmiset jotka puhuvat samaa kieltä eivät enää tuntuneet jotenkin tärkeältä. Mietin, että kohta täytyy alkaa miettimään mitä meinaan pakata ja ottaa mukaan. Asia rupesi lähinnä ahdistamaan. Pari päivää sitten peruin huonevaraukseni. Edeltävänä päivänä olin ollut taas migreenin kourissa kuten hyvin monena muunakin päivänä viime kuukauden aikana. Nyt on paljon kevyempi olo. Harmittaa vähän kuitenkin, olisihan se kiva mutta matkakin on pitkä. Inhottaa, että migreeni hallitsee tällä hetkellä elämääni aivan liikaa.

2 kommenttia:

  1. Harmi, olisi ollut mukava nähdä. Mutta ymmärrän kyllä. Toivottavasti migreeni hellittää.

    VastaaPoista
  2. Voi kurjuus, migreeni on yksi pahimmista :(

    Ymmärrän tuon fiiliksen, kun joskus lähtemättä jättäminen onkin se oikea loma.
    Mä olisin niin lähtenyt tuonne mukaan, jos olisi ollut nyt tänä viikonloppuna eikä viikon päästä. Miehellä on näet samalla paikkakunnalla omaan harrastukseensa koko viikonlopun juttu TÄNÄ viikonloppuna. Oispa ollut kiva yhdistää kummatkin reissut.

    Ehkä ensi kerralla sitten.

    Toivottavasti tänään on hyvä päivä!

    VastaaPoista