tiistai 27. heinäkuuta 2010

Pohdintaa leimasimista

Olen siivoillut askartelukaappejani ja leimasimetkin tuli järjesteltyä uudelleen, jopa ihan uuteen laatikkoon. Leimani kun ovat asuneet samassa laatikossa jo hyvin kauan. Tuli sitten samalla mietittyä millä perusteella nykyään leimoja oikein ostan.

Ensimmäinen leimani oli puukantainen, jouluaiheinen leima. Vuosi oli luultavasti -96 ja siihen aikaan leimakuvat embrossattiin ilman kummempia värittelyjä. Joulukortteja tuolla leimalla väsäilin. Puukantaisia leimoja alkoi kertymään jonkin verran kunnes ostin ensimmäisen kumileiman johon piti itse laittaa puupalikka. Tämän jälkeen markkinoille onkin tullut paljon erilaisia vaihtoehtoja. Akryylileimoja, kumileimoja pehmikkeellä ja ilman.

Itse tykkään eniten käyttää akryylileimoja. Niiden kohdistaminen on niin kätevää ja säilyttäminen onnistuu kansioissa. Suosin nykyään akryylisiä. Aikoinaan kun Magnoliat villitsivät leimailupiirejä tuli niitä tietenkin hankittua sekä muitakin kumileimoja. Ezmountia on liimattu moniin leimoihin ja kirottu kun sakset on aivan tahmassa. Taannoin ostin Doodlefactory leimoja useamman arkin kerralla. Jätin kuitenkin ezit kauppaan ja päätin viimein kokeilla tack´n peeliä joka laatikossa oli odottanut käyttöä. Tykkään kovasti, toimii moitteettomasti. Kumileimat säilytän yhdessä laatikossa ja niitähän mahtuu huimasti pieneen tilaan.

Leimasin valikoimani tuskin tulee karttumaan enää kovinkaan paljoa puukantaisilla leimoilla, koen ne liian hankaliksi säilyttää ja käyttää (kohdistaminen verratuna akryylisiin). Ezmountiakaan tuskin tulen enää ostamaan. Tietenkin leimat joissa tämä on jo valmiina kelpaavat. Säilytän näitä kansiossa ja kansion paksuus välillä kyllä häiritsee. Akryyliset leimat päätyvät kaikista suurimmalla todennäköisyydellä ostoskoriini niiden helppouden takia.

Mitenkäs te muut, minkälaisia leimoja ostatte? Laitatteko kumileimoihin itse puupalikat vai ezmountia tai käytättekö myös tack´n peeliä? Minkälaiset leimat ovat suosikkejanne? Jättääkö joku kauniin leimasimen ostamassa jos se on ns. vääränlainen malliltaan?

6 kommenttia:

  1. Minä ainakin ostan leimasimen kuvan perusteella. Oli mikä oli. Samaa mieltä olen että akryyliset on kätevimpiä :)

    VastaaPoista
  2. Kuvan perusteella ostan minäkin, nyt tosin noita puupalikkaisia ei ole tullut hommattua enää pitkään aikaan. Olen tähän mennessä kiinnittänyt kaikki leimat mountiin, mutta pitänee koettaa akryylisten jättämistä ihan silleen...

    VastaaPoista
  3. Minä jätän kivat puupalikkaleimasimet usein hankkimatta, koska koen, että ne vievät liikaa tilaa ja myös niiden selailu kotona on vaikeampaa.

    Akryylileimasimien paras puoli on tosiaan kohdistaminen, mutta minusta ne ovat jotenkin vaikeammin puhdistettavia kuin kumileimasimet. Käytänköhän väärää puhdistustapaa? Kumileimasimet ovat ehkä suosikkini, akryyli niiden jälkeen.

    Kumileimasimiin olen laittanut EzMountin, ja siivonnut sakset kynsilakanpoistoaineella EzMountin leikkaamisen jälkeen. Tack'n'Peelia en ole vielä kokeillut

    VastaaPoista
  4. Mulla on vain muutama kumileimasin ja samoin muutama akryylileimasin, joista kyllä tykkään eniten juuri läpinäkyvyyden vuoksi - ja onhan ne helppokäyttöisiäkin, ostettuna hetivalmiita :) Puupalikallisina on vain sellasia ihan pieniä leimasimia, vihkon kulmaan sopivia. Just hankin kling-on-nimistä pehmustetta kumileimasimille mut en ole vielä käyttänyt se on kai käytännössä samaa kuin ezmount. Mitäs tuo tack'n'peel sitten on, kannattaakohan sitä hankkia myöhemmin jos on vielä tarvetta?

    VastaaPoista
  5. Näyttääpä hölmöltä kun kommentista puuttuu yksi pilkku. Tässä on, saa lisätä sopivaan paikkaan: , Ja kai tähän on pakko laittaa vielä hymiö noin älyttömän asian perään, ihan varmuuden vuoksi :D

    VastaaPoista
  6. Tuo tack´n peel on sellainen kumimatto joka kiinnitetään esim. akryylipalikkaan. Itse olen yhden akryylipalikan päällystänyt tuolla, tarraa siihen hyvin kiinni ja sitten tuohon "tahmaan" jää hyvin kiinni kaikki kumileimat, eivät tarvitse erikseen ezmountia tai kling-onia

    VastaaPoista