sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Cabaret show



Hotelli Patriassa järjestettiin tänäkin vuonna yhteistyössä Taidekoulu Estradin kanssa huikea pikkujoulushow. Viime vuonna vietimme työpaikan pikkujouluja samaisessa paikassa ja esitys oli upea. Tänänkin vuonna innostuttiin pienellä porukalla marraskuussa pikkujouluilemaan samaiseen paikkaan.

Tämän vuoden show oli esityksiltään hyvin erilainen kuin viime vuonna, perusajatukseltaan kuitenkin samaa sarjaa. Tarinaa kertoi loistava nuori taikuri ja välissä oli erilaisia taitavia esityksiä. Minun suosikeiksi nousi ehdottomasti kaksi taitavaa, yleisön hyvin mukaan ottavaa poikaa sekä taikuri. En voi käsittää miten joku osaa tehdä sellaisia temppuja ja shown loppupuolella taikuri laittoi tytön pieneen laatikkoon jonka läpi iski vielä kolme miekkaa. Hämmästyttävää nähdä ihan läheltä moinen temppu jota ei pysty oikein käsittämään. On aivan loistavaa, että meillä on kaupungissa Taidekoulu jossa voi opiskella niin sirkusta, näyttelemistä kuin soittamistakin. Bändi olikin jälleen hyvässä vedossa kuten viime vuonnakin. Kiitos Estradilaiset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti