torstai 14. maaliskuuta 2013

Valion Onnia aamupalaksi



Kuten kuvista näkyy, täytyy puuron rakennetta tutkia ensin tarkasti. Huomatkaa myös ilmava aamutukka. Ja sitten raporttia miten meille on maistunut Buzzador kampanjan Valio Onni -puurot.

Ensimmäisenä testiin joutui vadelma-kaurapuuro. Lapsen osalta suuhun meni muutamia lusikallisia. Isimiehen mielestä puurossa ei ollut makua riittävästi. Olisi ehkä siis kaivanut marjasosetta rinnalleen.

Toisena testasimme viljaisaa puolukkapuuroa. Tuoksu oli varsin hyvä. Lapselle puuro ei meinannut ensimmäisten parin lusikallisen jälkeen upota ollenkaan. Kiljuttiin vain maitoa kaapista. Lopulta kuitenkin söi ihan kivasti. Isimiehen mielestä puuro oli varsin hyvää ja lähes kotitekoisen puolukkapuuron veroista.

Nyt arkiaamuina on kokeilut omena-kaurapuuroa joka meni ihan hyvin alas. Vadelma-mustikkapuuroakin syötiin yli puolikupillista lähes yhteenmenoon. Neljän viljan puuron seuraksi laitoin jo heti alkuun marjasosetta, niin maistui ehkäpä parhaiten näistä kaikista puuroista, jäljelle kun jäi vain kaksi lusikallista.

Puurot ovat meillä siis kelvanneet vaihtelevalla menestyksellä. Normaalisti keitän pojalle pienen annoksen aamulla puuroa ja suosikki on mannapuuro, kuten varmaan monessa muussakin perheessä. Riisihiutalepuuro kirii hyväksi kakkoseksi. Muut puurot menevät kunhan mukana on marjaa tai hulvattoman iso voisilmä. 

*Buzzadorina pääsee tutustumaan erilaisiin tuotteisiin ja on velvollinen kertomaan niistä. Nämä tuotteet on saatu ilmaiseksi kampanjan puitteissa. Tutustu Buzzador toimintaan Buzzadorin kotisiuilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti