sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Helsingin tapaaminen

Eilen olin Helsingissä scräppäämässä. Viime syksyisen scräppiristeilyn jälkeen on scräppäily ollut aika jäissä ja alkuun tuntuikin, että nyt tulee jumi mutta kun vauhtiin pääsin niin sain viisi leiskaa aloitettua. Yksikään leiska ei kyllä tapaamisessa valmistunut mutta tänään olen niitä jatkanut. Vaihtopöydältä tein hyviä löytöjä ja tähän mieheni heittämään haastesivuun löysin paperit kyseiseltä pöydältä. Paikalla oli myös ompelukoneet kaikkien käytettävissä ja tulikin sitten jokaiseen sivuun ommeltua jotakin. Päivä oli antoisa. Harmitti vaan kun piti kesken lähteä kotimatkalle mutta kun kotimatka taittui junalla niin myöhäisempi olisi ollut aivan liian myöhäinen. Lisäksi matkustin koiran kanssa joka ihme kyllä tällä kertaa oli melko hissukseen. Nukkua ei kyllä raaskinut ja kun asemalla hypättiin taksiin (kotimatka 5 min.) niin nukahti heti sinne.


Oli kyllä taas kiva nähdä vanhoja tuttuja sekä uusia kasvoja. Vielä suuret kiitokset Suskille tapaamisen järjestämisestä.

Maissin postaus tapaamisesta kuvien kera.

5 kommenttia:

  1. Kiitos taas skräppäysseurasta! Sivun otsikon s-kirjain on muuten ihan sopivan kokoinen :)

    VastaaPoista
  2. Oli kiva nähdä! Sivusta tuli hieno :)

    VastaaPoista
  3. Tulipas pähee kokonaisuus! Herkut värit!

    VastaaPoista
  4. Aika vakuuttavat syyt puhelimen hankintaan, mulla ei oo kuin väri... =)
    Sivu toimii kyllä muutenkin!
    Kiva oli taasen nähdä! Hienoa, että jaksat aina osallistua vaikka matkaa onkin!

    VastaaPoista
  5. Ihana sivu. Kuviollinen taustapaperi näyttää varsin namille.
    Oli kyllä kiva skräppipäivä ja oli kivaa tavata! :) Pian uudestaan kyllä juujee :)

    VastaaPoista