maanantai 24. toukokuuta 2010

Valmistujaiskutsuja

Muuttopuuhat pitävät kiireisinä. Joka viikonloppu viedään lastillinen tavaraa ja viikot kuluu hyvin pakatessa uutta kuormaa. Uusi asunto on ihana isoine ikkunoineen ja lasitettu parveke antaa Saimaalle päin. Kivaa on myös se, että vaatehuoneesta muovautuu minulle askarteluhuone. Valkoiset seinät sai pinkin sävytyksen ja ensi viikonloppuna on tarkoitus laitella hylyt paikoilleen. Suurin osa askartelukamoista on pakattu laatikoihin ja jo uudessa kodissa. Parin viikon kuluttua kun kevätjuhlat on ohitse olisi sitten tarkoitus asettua ihan asumaan uuteen, vanhaan kotikaupunkiin.

Ehdin kuitenkin kiireiden keskellä auttelemaan siskon kaveria valmistujaiskutsujen kanssa. Hänestä tulee lähihoitaja joten sen tuli näkyä kutsuissakin. Ostin tuon hoitsuleiman Ikaalisista. Taustalle tehtiin sydänkäyrää, samoin kuin kirjekuoriinkin. Melko yksinkertaisella kaavalle mentiin koska aikaa oli rajatusti. Ihan kivat tuli, tykkään kovasti lopputuloksesta. Yhdessä askartelu on kyllä todella hauskaa ja saa paljon aikaiseksi kun on useampi käsipari tekemässä.

3 kommenttia:

  1. niiin hauskat! tykkään varsinkin tuosta sydänkäyrä ideasta!

    VastaaPoista
  2. Ihanan söpöt kutsut, sopii niin hyvin juhlasankarille! :D hauskaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat. Tuo sydänkäyrä varsinkin on aivan loistava idea.

    VastaaPoista